Heipparallaa! Tämän tekstin tarkoituksena on kertoa kuulumisia ja aika vapaasti suoltaa ajatuksia siitä, miten ala on vuosien saatossa kohdellut. Personal trainerin työ -olenko sittenkään unelma-ammatissani? Tähän kysymykseen yritän saada itsekin kirjoituksen avulla vastauksen.
Pikakelaus: mistä kaikki lähti?
Kouluttauduin Trainer4You:lla personal traineriksi vuonna 2014 samalla kun työskentelin vakuutusyhtiössä. Sieltä ajauduin SATS -kuntokeskukseen (nykyinen Elixia) osa-aikaiseksi, koska en halunnut heti luopua vakkariduunista vakuutusyhtiössä. Kypsyin kuntokeskustoimintaan aika nopeasti ja koska yrittäjyys ei käynyt turvallisuushakuisen ihmisen mielessäkään, päätin lopettaa koko touhun. Ei ole mun juttu, kiitti moi!
Kuntokeskuselämä jäi siis taakse ja palasin kokopäiväisesti takaisin silloiseen työpaikkaani. Meniköhän siinä taas vuosi ja aloin tympiintyä. Miten niin levoton luonne? 🙂 Mieleeni alkoi hiipiä ajatus personal trainerin työstä, mutten keksinyt millä tavalla sitä voisin tehdä, ilman kuntokeskuksen tuomaa turvaa. Seurustelin tähän aikaan miehen kanssa, joka oli juuri perustanut yrityksen ja kannusti minua samaan.
2016 sitten uskaltauduin perustamaan toiminimen ja aloin rakentamaan toimintaani. Ja voi veljet, että siinä kesti kauan. Ensimmäiset pari vuotta oli ihan syvältä. Hommat ei edenneet tahtomallani tavalla ja tein varmaan kaikki mokat mitä voi. Niistä saisi jo oman postauksensa, mutta jääköön ensi kertaan. Se oli hermoja raastavaa aikaa ja usko oli mennä monta kertaa. Ihme, että levoton ja kärsimätön luonteeni tätä rallia jaksoi.
Annoin ajan kulua ja kokeilin eri keinoja. Pikkuhiljaa asiakkaita alkoi ilmaantua ja työni alkoi tuottaa tulosta. Olen näiden vuosien aikana kokeillut yhteistyötä muutaman pt-studion kanssa ja vuonna 2018 löysin viimein nykyisen ”kotini” Metsälästä R5 Athletics&Health -valmennustalosta. Pitkäjänteisyyden ja kärsivällisen luonteeni vuoksi (heh, heh) olen viihtynyt oikein hyvin. Ja niin ovat asiakkaatkin. Nyt on ihanaa, kun voi keskittyä oman toiminnan kehittämiseen ja uusien asioiden oppimiseen valmennuksen saralla, koska aikaa ei mene sähellykseen. Minulla on osaavia ihmisiä ympärillä ja ns. työpaikka, jottei tarvitse ravata ympäri kyliä.
Unelmatyössäkin kohtaa haasteita ja innostus voi kääntyä negatiiviseksi
Innostuminen ja kokemus siitä, että työ ei tunnu työltä voi olla voimavara, mutta se voi kääntyä myös sua vastaan. Innostuminen itsessään on stressitila ja ilman riittävää palautumista, se voi muuttua negatiiviseksi ja kuormittavaksi tilaksi. Stressi on välttämätön tila ja eteenpäin vievä voima, mutta jos sitä on liikaa, se ennen pitkää sairastuttaa.
Kun on monta rautaa tulessa, on riittämättömyyden tunne läsnä aika usein. Varsinkin yksinyrittämisessä on miljoona asiaa (edelleen) mitä en osaa, enkä edes haluaisi tehdä. Valmentaminen on toki isossa roolissa ja siitä koostuu liikevaihto. Olisi olennaista kehittyä valmentajana, opiskella lisää ja seurata muita valkkuja, mutta valitettavasti fakta on se, että yksin toimiessa ison siivun työajasta syö kaikenlainen muu tilpehööri. Osa tilpehööristä on yritystoiminnan kannalta tärkeää, osa ei.
Pitäisi ottaa haltuun talousasiat, myynti, markkinointi & some, verkostoituminen, itsensä johtaminen sekä tietenkin valmentaminen ja siinä jatkuva kehittyminen. Aikamoinen palapeli koottavaksi. Yksin tekeminen on erittäin kuluttavaa, koska niitä huolia ja murheita ei voi jakaa kenenkään kanssa. Sun mieliala ja sun jaksaminen vaikuttaa yritystoimintaan. En voikaan tarpeeksi korostaa avun pyytämisen tärkeyttä.
Sosiaalinen media voi tarjota inspiraatiota, mutta huonolla hetkellä se voi myös nujertaa. Fiksullakin ihmisellä saattaa unohtua, että somessa esitellään vain ne parhaat palat elämästä, joten 100 prosenttista aitoa elämää sieltä on turha etsiä. Siinä vaiheessa kun itsellä on fiilis, että laittaa koko firman jäihin, on sokerikoukussa eikä ole itse treenannut kuukauteen, ei ole hyvä idea mennä ”inspiroitumaan” instagramiin.
Suurimmat haasteet on näiden kaikkien osa-alueiden handlaus järkevien työaikojen puitteissa. Se mikä alussa innosti, voi lopulta ajaa sut pahimmillaan uupumuksen syövereihin. Tämä ei kosketa ainoastaan hyvinvointialaa tai pelkästään yrittäjiä. Todella monessa työssä itsensä johtaminen on suuressa roolissa ja jos on vähänkään taipuvainen tekemään liikaa, tämä voi olla huonokin juttu. Ei ole rajoja, koska työajan- ja paikan voi määritellä itse. Töitä on mahdollista tehdä vaikka kellon ympäri.
Mikä muutos paransi mun hyvinvointia radikaalisti?
Oma arki oli vielä viime vuoden puolella (puhumattakaan edellisistä vuosista) aikamoista hullun myllyä. Edelleenkään hommat ei luista, niinkuin haaveissani haluaisin ja vähintään nyt tämän työn romantiikka on karissut. Ja se on minusta ihan okei. Suhtaudun tähän nyt enemmän ”vain” työnä, josta toki nautin ja olen edelleen innostunut. Se ei kuitenkaan kokonaan enää määrittele minua. Elämässä on tilaa myös muille asioille ja se on ihanaa.
Ennen saatoin valmentaa 6-7 päivänä viikossa ja kellonajat oli ihan mitä sattuu. Annoin töiden valloittaa oman kalenterini ja sen jälkeen mietin, että missä välissä harrastan sitä mystistä vapaa-aikaa. Oli pakko tehdä muutoksia. Mitä siis tein?
Näillä keinoilla sain arkeeni järkeä
- Tein itselleni työajat, jonka ulkopuolelle EI tule valmennuksia. Esimerkiksi maanantaisin valmennan aikavälillä 12-18.30, keskiviikkoisin 11-19 jne. Tässä auttaa sähköinen ajanvarausjärjestelmä.
- Valmennan korkeintaan 4 päivänä viikossa, näin jää 2 vapaapäivää ja 1 office day. Valmennuspäiviäni ovat tällä hetkellä ma, ke, pe ja la aamupäivä. Sunnuntai ja tiistai ovat kokonaan vapaita ja torstaisin hoidan paperityöt, joita ei valmennuspäivien aikana ehdi.
- Opettelin luopumaan. Koska pääosa hommistani tapahtuu iltaisin, luovuin muutamista tunneista, jotka olisivat vaatineet liian aikaisia aamuja.
Varmasti monelle ihan perusjuttuja, mutta itsellä meni aika monta vuotta, että sain hommat tälle tolalle. Ja tuntuu ihan sairaan hyvältä. Mulla ei ole enää kiire. Tuntuu, että nykyään aikaa on enemmän, vaikka nukun enemmän kuin koskaan. Eihän tuo kalenterin hallinta ole rakettitiedettä, mutta tunnen aika monta ihmistä tältä alalta ja sen ulkopuolelta, jotka kamppailee saman asian kanssa.
Personal trainerin työ -olenko sittenkään unelma-ammatissani?
Kyllä. 🙂 Ura hyvinvointialalla on edennyt paaaaljon hitaammin kuin ajattelin ja monta kertaa on pitänyt miettiä kuviota uusiksi. Pahimmillaan se on vienyt osan mielenterveydestä, yöunet ja se on stressannut niin paljon, ettei ole saanut henkeä. Vastapainona se on tuonut minulle ihania ystäviä, uskollisia asiakkaita sekä onnistumisen kokemuksia, joita en ole muualta saanut. Olen saanut enemmän itsevarmuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Se mikä ei ole muuttunut, on haluni auttaa ihmisiä. Auttamisen halusta koko homma lähti liikkeelle ja se on edelleen mun toiminnan ydin. Se, että omalla toiminnallaan saa parannettua pysyvästi jonkun ihmisen elämänlaatua, on korvaamatonta. Plussan puolella siis ollaan ja reilusti.
Koska nyt olen pitkän kirjoituksen verran vaahdonnut itsestäni, niin mielelläni kuulisin sinun kuulumiset ja ajatukset? 🙂
💗:lla Noora
Kurkkaa edellinen tekstini, jossa saat 4 viikon leuanveto-ohjelman :Haaveena ensimmäinen leuanveto?